Kevyet kantamukset

Suhteeni Helsinkiin on aina ollut vähän kaksijakoinen. Sitä symboloikoon vaikka se jättikokoinen nalle, jonka noin kymmenvuotiaana näin Helsingin Stockmannin leluosastolla, ja jonka omistamisesta haaveilin kauan. Pääkaupungissa kaikki on suurempaa ja kauniimpaa (kyllä, tiedän oikein hyvin miten maalaiselta tämä kuulostaa), mutta myös kalliimpaa. Kaupungin keskustan jokainen kauppa, kahvila, ravintola ja kulttuurikohde houkuttelee kuluttamaan vähän, lisää, vielä enemmän. Toisaalta juuri ne monet mahdollisuudet vetävät turkulaisen Helsinkiin. Muinoin 90-luvulla olin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestarin vakituinen kävijä, konsertti- ja keikkapaikat sekä festarit ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi, samoin kuin museot. Onneksi minulla on Helsingissä myös ystäviä, jotka antavat kaupungille inhimilliset kasvot. Se ei olekaan vain iso ja kalsea, kaupungiksi naamioitunut ostoskeskus. Tällä kertaa kävin Musiikkitalossa Einstüsrzende Neubautenin keikalla ja Ateneumissa katsomassa n

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran muistitietokeräys Interrail-matkoista on avoinna vielä pari viikkoa 15.10. asti. SKS:n sivuilla on muistelemisen tueksi kysymyksiä matkaan valmistautumisesta, itse matkasta sekä kotiinpalusta. En ole aikeissa osallistua muistitietokeräykseen, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa aiheesta jälleen muutaman rivin – olenhan täällä blogissa jo muutamaankin otteeseen muistellut omia "reilejäni" 80-luvun lopulla. Matkapäiväkirjani toukokuulta 1989 ja Pekka Haaviston interrail-opas. Katsoin kesällä joitain jaksoja tv:n matkailusarjaa Junamatka Eurooppaan , joka on tätä kirjoittaessani vielä nähtävissä Yle Areenassa. Sarjassa Michael Portillo matkustaa junalla eri puolilla Eurooppaa oppaanaan Bradshaw's 1913 Continental Railway Guide . Aloin muistella omien junamatkojeni tärkeää seuralaista, Let's Go Europe -opaskirjaa. Let's Go -matkaopassarja  on saanut alkunsa Harvardin yliopistossa vuonna 1960, ja se oli ja on vieläkin suu

Elokuu on sadonkorjuun ja säilömisen aikaa, herkuttelijan ja kotikokin ruokavuoden kohokohta. Tosiasiassahan hyvä ruoka on aina mielessä, eikä vähiten matkustaessa. Muistelen tähän alkuun taas hetken omaa henkilöhistoriaani matkailijana, tällä kertaa kulinaaristen nautintojen vinkkelistä. Ensimmäisellä yhteisellä etelänmatkallamme äitini vei minut Bulgariaan. Sieltä on jäänyt mieleen reissuremmin yhteinen piknik. Kaupasta ostetut leivät, hedelmät ja juustot nautittiin paikallisessa puistossa. Ruokailu luonnon helmassa oli 70-luvun puolivälissä pikkutytölle mieleenpainuva elämys – piknikit tulivat varsinaisesti muotiin vasta noin vuosikymmen myöhemmin. Korjatkaa, jos olen väärässä. Seuraavilla matkoilla Espanjaan, Kreikkaan ja Italiaan makuhorisonttini laajeni entisestään. Lempiherkkuni olivat niitä nykyään niin tuttuja ja tavanomaisia, rakastuin kreikkalaiseen horiatiki -salaattiin ja italialaiseen jäätelöön. Makunystyrät alkoivat kuitenkin jo erottaa pienempiä eroja välimerellisen

Jotkut inhimilliset toiminnot ovat lähes yhtä luonnollisia kuin hengittäminen, eikä niiden moniuloitteisuuta tule siksi useinkaan ajatelleeksi. Tällaisia asioita ovat muun muassa kieli ja kommunikaatio, nukkuminen ja unennäkö, sekä käveleminen. Jostain syystä pidän jokapäiväisimpiä asioita kovin kiehtovina. Kaikkien aikojen lempitietokirjani Wanderlust: A History of Walking  käsittelee kävelemisen kulttuurihistoriaa. Ostin kirjan melko pian sen ilmestymisen (2000) jälkeen Lontoon Notting Hillissä sijaitsevasta Travel Bookshopista. Notting Hill -elokuvastakin tuttua kirjakauppaa ei valitettavasti enää ole, sen paikalla sijaistee matkamuistomyymälä. Rebecca Solnitin kirja Wanderlust on kävelykirjallisuuden pikkujättiläinen. Kirjailija kirjoittaa auki kävelemisen tarinaa lähtien siitä, kun ihminen ensimmäistä kertaa nousi kahdelle jalalle, aina meidän aikaamme asti. Kävelemisen historia kulkee monen muun ilmiön sisällä tai rinnalla, eikä Solnit kaihda pieniä sivupolkuja aiheen monia

Kevyillä kantamuksilla matkustaminen kiinnostaa monia. YouTube ja matkablogit ovat pullollaan aiheeseen liittyviä ohjeita – Google antaa yli puolitoista miljoonaa osumaa haulle "how to travel light" . Pakkaamisohjeiden antamiseen on lupa suhtautua myös huumorilla, kuten Sanna Wallenius tekee tuoreessa blogissaan Totuus matkalle pakkaamisesta . Minä maltoin odottaa melkein kaksi vuotta, ennen kuin nyt itse jaan omat kevyen matkanteon salani. Blogini nimi velvottaa, ja koen, että tämä aihe pitää saada ns. pois alta. Nyt siis blogin täydeltä ekshibitionistista pakkaamispornoa, lopussa kokonaan toisenlaisen salaisuuden paljastus. Tunne itsesi, eli reppu jupisemaan Kevyiden matkatavaroiden ei pitäisi olla itsetarkoitus, vaan matkantekoa helpottava tekijä. Pakkaamisohjeet eivät luonnollisestikaan ole yleispäteviä, jokainen meistä on omanlaisensa reissaaja omine tarpeineen. Itse olen kokenut matkalle pakkaamisen kerta kerralta helpommaksi, koska tunnen itseni. Tiedän miksi

... sinun kaduillas, koulutie. V.A. Koskenniemen runon Koulutie alku tuli minulle jo lapsena tutuksi. Perheessämme oli usein tapana kertoa toisillemme edellisenä yönä näkemiämme unia. Mitä oudompia unet olivat, sitä enemmän niissä riitti nauramista.  Minulla on siis alusta alkaen ollut positiivinen suhde unennäköön – siitäkin huolimatta, että jouduin painajaisissa pakenemaan susilaumoja ja sietämään suuresti inhoamiani kyykäärmeitä. Eräs varhaisimmista toistuvista unipaikoistani – niistä, jotka muistan – oli iso kallio, jonka valvemaailman esikuva sijaitsee lapsuuden kesämökin lähistöllä. Unissani kallio oli aina vähän erilainen, mutta silti sama. Jossain vaiheessa aikuisena huomasin, että näen ehkä poikkeuksellisen paljon unia paikoista. Topofiliaan taipuvainen luonteeni heijastuu öiseen mielenmaisemaan. Näin unta, että olin oikeasti siinä kaupungissa, jossa olen aina unissani Aloin nähdä unia kaupungista, omasta unikaupungistani. Sillä ei ole varsinaista esikuvaa, vaan täys

Lomakausi lähestyy ja matkasuunnitelmia tekevä suomalainen miettii kumpi toimii tehokkaammin vastapainona työstressille: pakettimatka jo tutuksi tulleen kohteen all-inclusive-hotellissa, vaiko omatoimimatka paikkaan, josta kukaan muu omassa tuttavapiirissä ei ole vielä kuullutkaan. Matkailubloggaaja ja -toimittaja Mira Jalomies kysyy Facebook-sivullaan : Haastatko sinä itsesi matkalla? Kokeiletko jotain uutta ja astutko ainakin välillä pois tutusta ja turvallista? Vai ajatteletko, että matka merkitsee ennen muuta lomaa ja rentoutumista, jolloin ei tarvitse edes koettaa ”voittaa” ja ”ylittää” itseään? Ylen tuoreen artikkelin mukaan "Nykymatkailija haluaa kokea paikallisten arkea – Kukaan ei halua olla turisti" . Turisti-sanalla on ikävä klangi. Se yhdistyy laumasieluiseen laiskuuteen. Turistin vastakohta on omatoiminen, rajoja rikkova seikkailija. Kuka haluaa olla tylsä turisti kun voi olla omintakeinen puristi? Pyhän Nikolain kirkko ja viiniravintola Prelude Kuressaar

Osallistun noin kerran kuussa luovan kirjoittamisen piiriin. Tässä kuussa teemana oli 'matka' ja ensimmäinen lyhyt harjoitus kirjoitettiin aiheesta "mitä olen löytänyt matkalla". Raapustin muistikirjaani näin: Mitä olen löytänyt kun olen etsinyt, mitä taas silloin, kun tarkoitukseni ei ole ollut löytää mitään? Kartta opastaa löytämään, löytämään löytämistä ja löytämisen riemua, jossa itse löydetty asia tai kohde saattaa olla melko mitätön ja äkkiä unohdettu. Löytämään oppiminen on oppimista pärjäämään uusissa paikoissa ja tilanteissa. Matkalla löytäminen – uusiin paikkoihin, etsien ja sattumalta vastaan tulleisiin – on samalla sisäistä matkantekoa. Löydämme oman tapamme olla ja liikkua tässä maailmassa. Puolitoista vuotta sitten kirjoitin kartoista ja sattumasta käytyäni katsomassa Kolmas tila -teatterin produktion  Legenda pienestä luusta toisen esiosan. Näytelmän lopullinen versio esitettiin kantaesityksenä Turun kaupunginteatterissa tämän vuoden alussa, ja kä

Helmikuun ja samalla alkuvuoden isoin "matkailu-uutinen" oli amerikkalaisen Elon Muskin perustaman SpaceX-yhtiön avaruuteen laukaisema raketti . Falcon Heavyn kuormana on Muskin Tesla-yrityksen sähköauto, jonka stereoista soi David Bowien Space Oddity . Tapaus sai minut miettimään omaa avaruusaiheista soittolistaa – mitä itse kuuntelisin maata kiertävällä radalla. Vaikka olen vähän avaruus- ja scifinörtti, olen myös sen verran realisti, etten usko oikealle avaruusmatkalle koskaan pääseväni, mutta ainakin minulla on matkamusa valittuna. Maan ilmakehää kauemmas avaruuteen suuntautuvalla matkalle soittikseni pituus ei riitä. Keräsin sille niitä omia suosikkeja, jotka pikaisen haun perusteella näyttivät muiden tekemiltä avaruusaiheisilta musiikkilistoilta puuttuvan. Yksityiskohta levyn Planetarium kannesta. Listani avauskappale on Ticket to the Moon Electric Light Orchestran levyltä Time . Vuonna 1981 julkaistu konseptilevy on yksi teini-iän lemppareistani, aikoinaan

Turun Ruissalo lienee useimmille suomalaisille tuttu Kansanpuistossa kesäisin järjestettävästä Ruisrockista . Se on kuitenkin paljon muutakin – turkulaisille itselleen ehkä ennen kaikkea urbaani luontokohde. Lähdin #retkihaaste2018 :n hengessä sunnuntaikävelylle talviseen Ruissaloon. Saareen pääseen kätevästi linja-autolla: jäin pois Honkapirtin pysäkillä Ruissalon puolivälissä, kävelin Turun pursiseuran ohitse Pikku-pukinpromenadia Kansanpuistoon, sieltä kasvitieteellisen puutarhan pysäkille ja takaisin kotiin. Matkan varrella muistelin omaan henkilöhistoriaani liittyviä paikkoja ja tapahtumia Ruissalossa. Ohitin muun muassa vanhan kesätyöpaikkani, sekä pitsihuvilan, jonka piharakennuksessa isoäitini on viettänyt lapsuudenkesiään. Olen juhlinut Ruissalossa omia häitäni, osallistunut linturetkeen, kokoustanut työn merkeissä ja vanhan lukioluokkani kesken, sekä tietysti käynyt festareilla Ruisrockissa ja H2Ö:ssä. Vain muutamia muistoja mainitakseni. Jo kypsään ikään ehtineelle