Olen unessa useasti

... sinun kaduillas, koulutie.

V.A. Koskenniemen runon Koulutie alku tuli minulle jo lapsena tutuksi. Perheessämme oli usein tapana kertoa toisillemme edellisenä yönä näkemiämme unia. Mitä oudompia unet olivat, sitä enemmän niissä riitti nauramista. 

Minulla on siis alusta alkaen ollut positiivinen suhde unennäköön – siitäkin huolimatta, että jouduin painajaisissa pakenemaan susilaumoja ja sietämään suuresti inhoamiani kyykäärmeitä.

Eräs varhaisimmista toistuvista unipaikoistani – niistä, jotka muistan – oli iso kallio, jonka valvemaailman esikuva sijaitsee lapsuuden kesämökin lähistöllä. Unissani kallio oli aina vähän erilainen, mutta silti sama.

Jossain vaiheessa aikuisena huomasin, että näen ehkä poikkeuksellisen paljon unia paikoista. Topofiliaan taipuvainen luonteeni heijastuu öiseen mielenmaisemaan.

Näin unta, että olin oikeasti siinä kaupungissa, jossa olen aina unissani

Aloin nähdä unia kaupungista, omasta unikaupungistani. Sillä ei ole varsinaista esikuvaa, vaan täysin oma, alati muuntuva kaupunkimaisemansa. Kaupunki on pinta-alaltaan melko suuri, siihen mahtuu monia eri paikkoja. 

Voin yrittää kuvailla kaupunkia, mutta se pakenee sanallista ja kuvallista toistoa. Unet ovat hauraita ja epämääräisiä, äärimmäisen subjektiivisia. Normaalit avaruudelliset ulottuvuudet eivät päde unimaailmaan. Visuaalisten ja materiaalisten kiinnekohtien sijaan ne muodostuvat tunnelmista, jotka nekin ovat vain hetkellisiä, hiekan lailla sormien lävitse valuvia.

Unet häviävät valvemaailman ja unimaailman välisessä vertailussa: ne liukenevat osmoottisesti tuttuun ja konkreettiseen, kadottaen oman, maagisen ominaisluonteensa. Unia pitääkin mielestäni tarkastella kunnioittavan etäisyyden päästä. Palaan toisinaan valveilla niihin unimaisemiin, jotka ovat jääneet mieleeni. Annan tajunnanvirran viedä mukanaan, unien oman logiikan muodostaa yhteyksiä eri unissa kokemieni paikkojen välille.

Teen myös yhä melko usein öisiä vierailuja omaan unikaupunkiini. Se on vuosien varrella tullut niin tutuksi, että saatan unessa ajatella olevani oikeasti siinä kaupungissa, josta tavallisesti vain uneksin.

Rui Calçada Bastos: Love Map, Walking Distance, 2016. Teos kuvattu Lissabonin MAAT-museossa.

Lähtöjä ja saapumisia

Toinen toistuva unityyppini on matkalla oleminen, tai vielä tarkemmin saapuminen tai lähteminen jonnekin tai jostakin. Saatan esimerkiksi tulla perille hotelliin, jossa huoneeni on ylimmässä kerroksessa, vaikeakulkuisen portaikon uloimmaisessa päässä. Saman olen muuten kokenut oikeastikin useita kertoja.

Näen toisinaan myös monille tyypillisiä myöhästymisunia, joissa olen vielä näin vuosikymmeniä koulun päättymisen jälkeen menossa takaisin kouluun, ja yritän matkalla keksiä selitystä johonkin tekemättä jääneeseen tehtävään. Olemme kaikki "hautahan asti" koululaisia, kuten Koskenniemi osuvasti kirjoitti.

Perinteisessä unien tulkinnassa tapahtumapaikkojen sanotaan kuvastavan uneksijaa itseään. Jos siis näkee unta talosta, symboloi se omaa psyykettä, ja niin edelleen. Unessa lähteminen ja saapuminen puolestaan kertovat jostain muutoksesta tai saavutuksesta.

Suhtaudun kuitenkin melkoisella varauksella jungilaiseen arkkityyppeihin perustuvaan, symbolistiseen unien tulkintaan. Pidän unien uhkasimulaatioteoriaa paljon uskottavampana tapana ymmärtää unia, ja siitäkin olisin taipuvainen tiputtamaan pois sanan uhka. Treenaamme öisin erilaisia tilanteita sekä taitoja selvitä niistä.

Uskon myös, että voimme tietoisesti vaikuttaa uniemme sisältöön. Se, että olen jo varhain kiinnittänyt huomiota ja kiintynyt unieni paikkoihin, on todennäköisesti ruokkinut öistä matkailijaa minussa.

Eilen illalla nukkumaan mennessä toivoin mielessäni, että pääsisin yöllä taas uuteen paikkaan. Toiveeni toteutui: aamuyöstä seikkailin minulle entuudestaan tuntemattomalla, isolla ja sokkeloisella linna-alueella. En panisi pahakseni, vaikka pääsisin sinne vielä uudestaan.

Yksityiskohta teoksesta Love Map. Lissabonin Alfaman ja Tukholman Långholmenin kartat on taitavasti hitsattu yhteen.

Tämän tekstin kuvitukseksi valitsin kaksi kuvaa portugalilaisen Rui Calçada Bastosin teoksesta Love Map. Siinä yhdistyvät kaksi oikeaa kaupunkia, Tukholma ja Lissabon, uudeksi fiktiivisen kaupungin kartaksi. Toiseuden ja outouden maaperää kartoittavan taitelijan työstä voi lukea MAAS-museon hänen taannoista näyttelyään Walking Distance esittelevältä sivulta.