Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Onko olemassa kestävän kehityksen turismia?

Kuva
Χαιρετίσματα από την Ελλάδα – Cheretismata apo tin Ellada – Terveisiä Kreikasta! Kirjoitan tätä pakkaamisen lomassa, kaikin puolin upean Kefalonian matkan viimeisenä iltana. Tänään vietetään myös kansainvälistä matkailupäivää, mikä antoi minulle hyvän syyn siirtää varsinainen matkaraportti ensi kuun puolelle. Sen sijaan pohdin lyhyesti aihetta, joka on valmiiksi sydäntäni lähellä, ja tällä matkalla jälleen konkretisoitunut. Onko kestävän kehityksen matkailu oksymoron (kr.  oξύμωρος ) eli ristiriitainen käsite? Matkustaminen paikasta toiseen on jo itsessään ympäristöä ja luonnonvaroja kuluttavaa toimintaa, erityisesti jos se tapahtuu lentämällä. Poden henkilökohtaisesti huonoa omatuntoa, koska matkailu on tässä mielessä pahe, josta minun olisi hyvin vaikea ainakaan kokonaan luopua.  Turismi voi myös tehdä monenlaista välillistä vahinkoa paikalliselle luonnolle ja ympäristölle, esimerkiksi häiritsemällä paikallisten uhanalaisten eläinten pesintää. Täällä Kefaloniassa sellainen eläin on m