Kevyet kantamukset

Alkukuusta Lissaboniin matkatessani kerroin somessa lähteväni "epätasaisen paikan leirille" ja sitä se totisesti oli. Blogini ensimmäisessä matkaraportissa en yritäkään väistellä kliseitä, vaan teen kierroksen tielleni osuneista näköalapaikoista. Yhdellekään näistä en tietoisesti hakeutunut, vaan ne tulivat vastaan pyytämättä kuin entisen ministerin faksi. Se jo itsessään kertoo paljon Lissabonista – miradouroiksi kutsuttuja näköalapaikkoja on kaikkialla. Vinkkaan myös paikkojen lähistöllä olevia kahviloita ja ravintoloita. Niiden kaikkien osoitteet löytyvät Tripadvisorista , johon tehtyä omaa listaa ei valitettavasti pysty jakamaan. Lopuksi käväisen Lissabonin ulkopuolella ihailemassa Sintran ja Cascaisin maisemia. Miradouro do Parque Eduardo VII Lissabonin halkaisee Avenida da Liberdade, joka yhdistää kaksi aukiota: eteläpäässä ydinkeskusta ja Restaudores-aukio, pohjoisessa Marquis de Pombal, jonka jälkeen alkaa ranskalaisen muotopuutarhan tyylinen Parque Eduardo VI

Botulfsplatsen, Lund, toukokuu 1991  Nuori nainen ja matkalaukku, laukussa on vaihto-opiskeluvuoden aikana kertynyt omaisuus. Pääasiassa vaatteita ja kirjoja, mm. tiiliskivet Filosofilexikonet ja Vår tids filosofi . Matkalaukun sisään on taiteltu myös pastellisävyinen kelim-matto. Laukku on ääriään myöten täynnä ja painaa tonnin, tai siltä se ainakin tuntuu. Nainen on matkalla kotiin Turkuun, mutta epäilee pääseekö laukkuineen koskaan perille. Pireuksen rautatieasema, Ateena, heinäkuu 1988 Kelaus ajassa muutama vuosi taaksepäin, sama tyttö inter-raililla poikaystävänsä kanssa. Kyseessä on tytön ensimmäinen ns. reppureissu, ja repun virkaa toimittaa jostain käytettynä saatu rinkka. Rinkan metallikehikko painaa jo yksin paljon, ja sen kulmat kalvavat tytön selkää. Hampurin, Lontoon ja Pariisin tyttö on kestänyt epäkäytännöllistä rinkkaansa mukisematta, mutta Kreikan kuumuudessa tulee itku. Recifen lentokenttä, joulukuu 2009 Tyttö on jo keski-ikäinen nainen, edellisenä vuonna neljä

Turkulaisen teatteriryhmän Kolmas tila esitykset ovat fifty-sixty (© Matti Nykänen) älyllisiä tutkielmia ja aistien ravintoa. Näytelmäteksteissä on aina vankka tiedollinen pohja, mutta toteutus vetoaa myös tunteisiin. Kolmannen tilan tuorein produktio Legenda pienestä luusta oli vähällä mennä minulta ohi. Sattuma puuttui kuitenkin peliin ja onnistuin näkemään ”pienen luun” toisen osan Turun tuomiokirkossa syksyisenä perjantai-iltana. Teoksen tarinassa tärkeässä osassa ovat ajan halki kulkevat linnut. Muita henkilöitä Seppo Parkkisen tekstissä ovat muun muassa kristitty kuningas Roger toinen ja arabimaantieteilijä Al-Idrisi. ”Vuonna 1154 al-Idrisi laati suuren maailmankartan joka tunnetaan nimellä Tabula Rogeriana hänen toimeksiantajansa mukaan. Kartanliitteeksi hän laati kirjan jonka nimeksi tuli Geografia. Al-Idrisi laati myös hopeisen karttapallon, joka painoi 400 kiloa, ja kuvasi seitsemän mannerta, kauppareitit, järvet, joet, tasangot ja vuoret sekä suurimmat kaupungit. Al-

Vuodenkiertoon mahtuu monenlaista teemapäivää ja -viikkoa. On YK:n teemapäiviä, kotimaisten järjestöjen teemapäiviä ja monia muita. Olen työni puolesta jonkin verran tekemisissä tällaisten teemojen kanssa ja periaatteessa arvostan sitä, että erilaisia asioita nostetaan tietoisuuteen niille omistetun oman päivän tai viikon puitteissa. Viime viikolla Facebookissa lähti kiertämään jo vanha tuttu kirjaviikko-meemi, jossa kerrotaan meneillään olevasta kansainvälisestä kirjaviikosta ja kehotetaan siksi jakamaan lähinnä olevan kirjan 52. sivun viides lause. Hyvä kirjallisuussitaatti on aina paikallaan. On mukavaa lukea niitä uutisvirrasta, kenties arvailla lähdeteosta tai vain pysähtyä miettimään, millaisia minimaailmoja yksi asiayhteydestään irrotettu lause voi mielikuvitukselle avata. Kansainvälistä kirjaviikkoa ei viime viikolla kuitenkaan ollut, eikä sellaista varsinaisesti ole olemassakaan. Suomessa Lukukeskus järjestää lukuviikon, mutta sen aika on keväisin. Huomautin asiasta post

Kesälomalla kirjastosta lähti mukaani kaksi hyvin samantapaista elokuvaa. Tracks on tositarinaan perustuva kuvaus vaelluksesta Keski-Australian Alice Springsistä Intian valtamerelle. Wild – Villi vaellus perustuu niin ikään tosipohjaiseen kertomukseen Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvalta Pacific Crest Trailiksi kutsutun vaellusreitin varrelta. Elokuvat ovat valmistuneet peräkkäisinä vuosina 2013-14 ja kummankin pääosassa on nuorehko nainen. Ne edustavat yksinäisten reissumiesten ja -naisten matkakertomusten trendiä, jonka aloittivat elokuvat Erämaan armoille (2007) ja Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä (2010). Robyn Davidson, kuva Rick Smolan, ja Mia Wasikowska, kuva Against All Odds Productions. Kamelinainen Alice Springs sijaitsee Australian mantereen maantieteellisessä keskipisteessä, keskellä erämaata. Vuonna 1977 Robyn Davidson vaelsi sieltä 2700 kilometrin matkan Intian Valtamerelle, seuranaan neljä kamelia ja koira. National Geographicin valokuvaaja Rick S