Kevyet kantamukset

Ranskan vallankumouskalenterissa vuoden kolmas kuukausi, frimaire (suomeksi huurrekuu) alkoi 21., 22. tai 23. marraskuuta, eli tällä viikolla. Huurrekuu päättyy juuri joulun alla, 20., 21. tai 22. joulukuuta. Pidän huurrekuu-nimestä, koska se antaa tilaisuuden nähdä jotakin hyvää ja valoisaa keskellä syvintä kaamosta. Päivät ovat pimeitä ja luonto harmaa, mutta hyvässä lykyssä valkoisen, kimmeltävän huurteen peitossa. Huurrekuu on trendikkäästi ilmaistuna hyggen ytimessä – ajattelutapa, joka auttaa selviytymään pitkästä talvesta keskittymällä se hyviin puoliin. Dolce far niente Loppukesästä kaamoksen ollessa vielä kuukausien päässä satuin katsomaan uudestaan elokuvan Hotelli Firenzessä (1985). Olen nähnyt sen tuoreeltaan 80-luvun puolivälissä, mutta olin unohtanut, miten ihastuttavan tarkkanäköisesti siinä kuvaillaan vuosituhannen vaihteen  seuraelämää ja etenkin turismia. Kaappasin elokuvasta oheisen kohtauksen kuvittamaan ajatusta, jolla olen itsekin leikitellyt: "joka

Ensikosketukseni Kreikkaan taisi olla Risto Jarvan komedia Loma vuodelta 1976. Elokuvan nähneet voivat arvata, miten hilpeissä tunnelmissa odotimme äitini kanssa Rodoksen matkaamme paria vuotta myöhemmin. Pipot kyllä jäivät kotiin... Rakastuimme Kreikkaan kertaheitolla, äitini ja minä. Seuraavina vuosina lomailimme myös Kreetan Agios Nikolaoksessa sekä Manner-Kreikan Varkizassa, mistä käsin vierailimme kirjeenvaihtokaverini Lilan luona Ateenassa. Ensimmäisellä interrail-reissullani kävin vielä Samoksella, mutta sen jälkeen en ole ollut Kreikassa kolmeen vuosikymmeneen. Tänä vuonna ikävä kävi vihdoin ylitsepääsemättömäksi. Kyselin eräässä Facebook-ryhmässä mille Kreikan saarelle kannattaisi nykyään suunnistaa, jos edellä mainitut lasketaan pois, eikä esimerkiksi vilkas yöelämä erityisemmin kiinnosta. Vastauksista erottui edukseen Kefalonia, josta tekemäni kuvahaut ratkaisivat pelin sen hyväksi. Muraali matkalla hotellilta Lourdatan rantaan. Mutta, mutta... kaikki Kefaloniassa