Kevyet kantamukset

Maanantaina 27. tammikuuta tulee kuluneeksi 75 vuotta Auschwitzin keskitysleirin vapautuksesta. Kuvat on otettu Auschwitz-Birkenaussa viime viikon tiistaina, 14. tammikuuta.

Lapsuuteni rantamaisema (itse laituri on uudempaa tekoa) Taivassalossa. "Ajattelen sitä paikkaa, ja sen paikan funktio on olla olemassa vain ajatuksissa – niin että kun istun pyörivässä nojatuolissa kuulokkeet korvilla ja laitan silmät kiinni ihan niin kuin tein lapsenakin – se paikka avautuu … se on oma paikka, mutta sitä olisi vaikea kuvailla niin kuin uniakin on vaikea kuvailla, mutta samalla tavalla se käy järkeen niin kuin unissakin kaikki jotenkin ihmeellisesti käy." Minä kiitän radiotoimittaja Susanna Vainiolaa , joka herätti Kevyet kantamukset pitkältä tauolta. Hänen soittamansa War on Drugs -yhtyeen pitkä ja maalaileva Thinking of a Place kuljetti kuuntelijan  siihen paikkaan , josta Vainiola ylle kopioimassani, radio-ohjelmansa Kissankehto heinäkuisen  jakson kuvaustekstissä kertoo. "Turvapaikkaharjoitus" on tuttu kaikille joskus mielikuvaharjoittelua tehneille. Siinä matkustetaan ajatuksen voimalla paikkaan, jossa on hyvä olla. Se voi olla

Suhteeni Helsinkiin on aina ollut vähän kaksijakoinen. Sitä symboloikoon vaikka se jättikokoinen nalle, jonka noin kymmenvuotiaana näin Helsingin Stockmannin leluosastolla, ja jonka omistamisesta haaveilin kauan. Pääkaupungissa kaikki on suurempaa ja kauniimpaa (kyllä, tiedän oikein hyvin miten maalaiselta tämä kuulostaa), mutta myös kalliimpaa. Kaupungin keskustan jokainen kauppa, kahvila, ravintola ja kulttuurikohde houkuttelee kuluttamaan vähän, lisää, vielä enemmän. Toisaalta juuri ne monet mahdollisuudet vetävät turkulaisen Helsinkiin. Muinoin 90-luvulla olin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestarin vakituinen kävijä, konsertti- ja keikkapaikat sekä festarit ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi, samoin kuin museot. Onneksi minulla on Helsingissä myös ystäviä, jotka antavat kaupungille inhimilliset kasvot. Se ei olekaan vain iso ja kalsea, kaupungiksi naamioitunut ostoskeskus. Tällä kertaa kävin Musiikkitalossa Einstüsrzende Neubautenin keikalla ja Ateneumissa katsomassa n

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran muistitietokeräys Interrail-matkoista on avoinna vielä pari viikkoa 15.10. asti. SKS:n sivuilla on muistelemisen tueksi kysymyksiä matkaan valmistautumisesta, itse matkasta sekä kotiinpalusta. En ole aikeissa osallistua muistitietokeräykseen, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa aiheesta jälleen muutaman rivin – olenhan täällä blogissa jo muutamaankin otteeseen muistellut omia "reilejäni" 80-luvun lopulla. Matkapäiväkirjani toukokuulta 1989 ja Pekka Haaviston interrail-opas. Katsoin kesällä joitain jaksoja tv:n matkailusarjaa Junamatka Eurooppaan , joka on tätä kirjoittaessani vielä nähtävissä Yle Areenassa. Sarjassa Michael Portillo matkustaa junalla eri puolilla Eurooppaa oppaanaan Bradshaw's 1913 Continental Railway Guide . Aloin muistella omien junamatkojeni tärkeää seuralaista, Let's Go Europe -opaskirjaa. Let's Go -matkaopassarja  on saanut alkunsa Harvardin yliopistossa vuonna 1960, ja se oli ja on vieläkin suu

Elokuu on sadonkorjuun ja säilömisen aikaa, herkuttelijan ja kotikokin ruokavuoden kohokohta. Tosiasiassahan hyvä ruoka on aina mielessä, eikä vähiten matkustaessa. Muistelen tähän alkuun taas hetken omaa henkilöhistoriaani matkailijana, tällä kertaa kulinaaristen nautintojen vinkkelistä. Ensimmäisellä yhteisellä etelänmatkallamme äitini vei minut Bulgariaan. Sieltä on jäänyt mieleen reissuremmin yhteinen piknik. Kaupasta ostetut leivät, hedelmät ja juustot nautittiin paikallisessa puistossa. Ruokailu luonnon helmassa oli 70-luvun puolivälissä pikkutytölle mieleenpainuva elämys – piknikit tulivat varsinaisesti muotiin vasta noin vuosikymmen myöhemmin. Korjatkaa, jos olen väärässä. Seuraavilla matkoilla Espanjaan, Kreikkaan ja Italiaan makuhorisonttini laajeni entisestään. Lempiherkkuni olivat niitä nykyään niin tuttuja ja tavanomaisia, rakastuin kreikkalaiseen horiatiki -salaattiin ja italialaiseen jäätelöön. Makunystyrät alkoivat kuitenkin jo erottaa pienempiä eroja välimerellisen

Jotkut inhimilliset toiminnot ovat lähes yhtä luonnollisia kuin hengittäminen, eikä niiden moniuloitteisuuta tule siksi useinkaan ajatelleeksi. Tällaisia asioita ovat muun muassa kieli ja kommunikaatio, nukkuminen ja unennäkö, sekä käveleminen. Jostain syystä pidän jokapäiväisimpiä asioita kovin kiehtovina. Kaikkien aikojen lempitietokirjani Wanderlust: A History of Walking  käsittelee kävelemisen kulttuurihistoriaa. Ostin kirjan melko pian sen ilmestymisen (2000) jälkeen Lontoon Notting Hillissä sijaitsevasta Travel Bookshopista. Notting Hill -elokuvastakin tuttua kirjakauppaa ei valitettavasti enää ole, sen paikalla sijaistee matkamuistomyymälä. Rebecca Solnitin kirja Wanderlust on kävelykirjallisuuden pikkujättiläinen. Kirjailija kirjoittaa auki kävelemisen tarinaa lähtien siitä, kun ihminen ensimmäistä kertaa nousi kahdelle jalalle, aina meidän aikaamme asti. Kävelemisen historia kulkee monen muun ilmiön sisällä tai rinnalla, eikä Solnit kaihda pieniä sivupolkuja aiheen monia

Kevyillä kantamuksilla matkustaminen kiinnostaa monia. YouTube ja matkablogit ovat pullollaan aiheeseen liittyviä ohjeita – Google antaa yli puolitoista miljoonaa osumaa haulle "how to travel light" . Pakkaamisohjeiden antamiseen on lupa suhtautua myös huumorilla, kuten Sanna Wallenius tekee tuoreessa blogissaan Totuus matkalle pakkaamisesta . Minä maltoin odottaa melkein kaksi vuotta, ennen kuin nyt itse jaan omat kevyen matkanteon salani. Blogini nimi velvottaa, ja koen, että tämä aihe pitää saada ns. pois alta. Nyt siis blogin täydeltä ekshibitionistista pakkaamispornoa, lopussa kokonaan toisenlaisen salaisuuden paljastus. Tunne itsesi, eli reppu jupisemaan Kevyiden matkatavaroiden ei pitäisi olla itsetarkoitus, vaan matkantekoa helpottava tekijä. Pakkaamisohjeet eivät luonnollisestikaan ole yleispäteviä, jokainen meistä on omanlaisensa reissaaja omine tarpeineen. Itse olen kokenut matkalle pakkaamisen kerta kerralta helpommaksi, koska tunnen itseni. Tiedän miksi