Kirjoituksia paikoista ja liikkumisesta niiden välillä. Jonkin sortin matkablogi siis.
Viimeisenä kuolee toivo
Hae linkki
Facebook
Twitter
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Maanantaina 27. tammikuuta tulee kuluneeksi 75 vuotta Auschwitzin keskitysleirin vapautuksesta. Kuvat on otettu Auschwitz-Birkenaussa viime viikon tiistaina, 14. tammikuuta.
Alkukuusta Lissaboniin matkatessani kerroin somessa lähteväni "epätasaisen paikan leirille" ja sitä se totisesti oli. Blogini ensimmäisessä matkaraportissa en yritäkään väistellä kliseitä, vaan teen kierroksen tielleni osuneista näköalapaikoista. Yhdellekään näistä en tietoisesti hakeutunut, vaan ne tulivat vastaan pyytämättä kuin entisen ministerin faksi. Se jo itsessään kertoo paljon Lissabonista – miradouroiksi kutsuttuja näköalapaikkoja on kaikkialla. Vinkkaan myös paikkojen lähistöllä olevia kahviloita ja ravintoloita. Niiden kaikkien osoitteet löytyvät Tripadvisorista , johon tehtyä omaa listaa ei valitettavasti pysty jakamaan. Lopuksi käväisen Lissabonin ulkopuolella ihailemassa Sintran ja Cascaisin maisemia. Miradouro do Parque Eduardo VII Lissabonin halkaisee Avenida da Liberdade, joka yhdistää kaksi aukiota: eteläpäässä ydinkeskusta ja Restaudores-aukio, pohjoisessa Marquis de Pombal, jonka jälkeen alkaa ranskalaisen muotopuutarhan tyylinen Parque Eduardo VI
Jotkut inhimilliset toiminnot ovat lähes yhtä luonnollisia kuin hengittäminen, eikä niiden moniuloitteisuuta tule siksi useinkaan ajatelleeksi. Tällaisia asioita ovat muun muassa kieli ja kommunikaatio, nukkuminen ja unennäkö, sekä käveleminen. Jostain syystä pidän jokapäiväisimpiä asioita kovin kiehtovina. Kaikkien aikojen lempitietokirjani Wanderlust: A History of Walking käsittelee kävelemisen kulttuurihistoriaa. Ostin kirjan melko pian sen ilmestymisen (2000) jälkeen Lontoon Notting Hillissä sijaitsevasta Travel Bookshopista. Notting Hill -elokuvastakin tuttua kirjakauppaa ei valitettavasti enää ole, sen paikalla sijaistee matkamuistomyymälä. Rebecca Solnitin kirja Wanderlust on kävelykirjallisuuden pikkujättiläinen. Kirjailija kirjoittaa auki kävelemisen tarinaa lähtien siitä, kun ihminen ensimmäistä kertaa nousi kahdelle jalalle, aina meidän aikaamme asti. Kävelemisen historia kulkee monen muun ilmiön sisällä tai rinnalla, eikä Solnit kaihda pieniä sivupolkuja aiheen monia
Kevyillä kantamuksilla matkustaminen kiinnostaa monia. YouTube ja matkablogit ovat pullollaan aiheeseen liittyviä ohjeita – Google antaa yli puolitoista miljoonaa osumaa haulle "how to travel light" . Pakkaamisohjeiden antamiseen on lupa suhtautua myös huumorilla, kuten Sanna Wallenius tekee tuoreessa blogissaan Totuus matkalle pakkaamisesta . Minä maltoin odottaa melkein kaksi vuotta, ennen kuin nyt itse jaan omat kevyen matkanteon salani. Blogini nimi velvottaa, ja koen, että tämä aihe pitää saada ns. pois alta. Nyt siis blogin täydeltä ekshibitionistista pakkaamispornoa, lopussa kokonaan toisenlaisen salaisuuden paljastus. Tunne itsesi, eli reppu jupisemaan Kevyiden matkatavaroiden ei pitäisi olla itsetarkoitus, vaan matkantekoa helpottava tekijä. Pakkaamisohjeet eivät luonnollisestikaan ole yleispäteviä, jokainen meistä on omanlaisensa reissaaja omine tarpeineen. Itse olen kokenut matkalle pakkaamisen kerta kerralta helpommaksi, koska tunnen itseni. Tiedän miksi
Kesälomalla kirjastosta lähti mukaani kaksi hyvin samantapaista elokuvaa. Tracks on tositarinaan perustuva kuvaus vaelluksesta Keski-Australian Alice Springsistä Intian valtamerelle. Wild – Villi vaellus perustuu niin ikään tosipohjaiseen kertomukseen Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvalta Pacific Crest Trailiksi kutsutun vaellusreitin varrelta. Elokuvat ovat valmistuneet peräkkäisinä vuosina 2013-14 ja kummankin pääosassa on nuorehko nainen. Ne edustavat yksinäisten reissumiesten ja -naisten matkakertomusten trendiä, jonka aloittivat elokuvat Erämaan armoille (2007) ja Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä (2010). Robyn Davidson, kuva Rick Smolan, ja Mia Wasikowska, kuva Against All Odds Productions. Kamelinainen Alice Springs sijaitsee Australian mantereen maantieteellisessä keskipisteessä, keskellä erämaata. Vuonna 1977 Robyn Davidson vaelsi sieltä 2700 kilometrin matkan Intian Valtamerelle, seuranaan neljä kamelia ja koira. National Geographicin valokuvaaja Rick S
Suhteeni Helsinkiin on aina ollut vähän kaksijakoinen. Sitä symboloikoon vaikka se jättikokoinen nalle, jonka noin kymmenvuotiaana näin Helsingin Stockmannin leluosastolla, ja jonka omistamisesta haaveilin kauan. Pääkaupungissa kaikki on suurempaa ja kauniimpaa (kyllä, tiedän oikein hyvin miten maalaiselta tämä kuulostaa), mutta myös kalliimpaa. Kaupungin keskustan jokainen kauppa, kahvila, ravintola ja kulttuurikohde houkuttelee kuluttamaan vähän, lisää, vielä enemmän. Toisaalta juuri ne monet mahdollisuudet vetävät turkulaisen Helsinkiin. Muinoin 90-luvulla olin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestarin vakituinen kävijä, konsertti- ja keikkapaikat sekä festarit ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi, samoin kuin museot. Onneksi minulla on Helsingissä myös ystäviä, jotka antavat kaupungille inhimilliset kasvot. Se ei olekaan vain iso ja kalsea, kaupungiksi naamioitunut ostoskeskus. Tällä kertaa kävin Musiikkitalossa Einstüsrzende Neubautenin keikalla ja Ateneumissa katsomassa n
Elokuu on sadonkorjuun ja säilömisen aikaa, herkuttelijan ja kotikokin ruokavuoden kohokohta. Tosiasiassahan hyvä ruoka on aina mielessä, eikä vähiten matkustaessa. Muistelen tähän alkuun taas hetken omaa henkilöhistoriaani matkailijana, tällä kertaa kulinaaristen nautintojen vinkkelistä. Ensimmäisellä yhteisellä etelänmatkallamme äitini vei minut Bulgariaan. Sieltä on jäänyt mieleen reissuremmin yhteinen piknik. Kaupasta ostetut leivät, hedelmät ja juustot nautittiin paikallisessa puistossa. Ruokailu luonnon helmassa oli 70-luvun puolivälissä pikkutytölle mieleenpainuva elämys – piknikit tulivat varsinaisesti muotiin vasta noin vuosikymmen myöhemmin. Korjatkaa, jos olen väärässä. Seuraavilla matkoilla Espanjaan, Kreikkaan ja Italiaan makuhorisonttini laajeni entisestään. Lempiherkkuni olivat niitä nykyään niin tuttuja ja tavanomaisia, rakastuin kreikkalaiseen horiatiki -salaattiin ja italialaiseen jäätelöön. Makunystyrät alkoivat kuitenkin jo erottaa pienempiä eroja välimerellisen
Kommentit
Lähetä kommentti