Joka niemeen, notkohon, saarelmaan

Juha Hurmetta lainaten "rakastan tätä äidinmaatani, tää on erittäin jees maa, mutta rakastan kaikkia muitakin maita". Satavuotiaan Suomen synttärijuhlahumun keskellä minä en kuitenkaan voisi ajatella kirjoittavani mistään muusta paikasta kuin tästä rakkaasta "niemestä".

Finlandia-palkinnon voittanut Niemi on erinomainen matkaopas ja historiakirja, se pitäisi mitä pikimmin saada mukaan koulun opetussuunnitelmaan. Jatkan vielä hetken Hurmeen sanoilla ratsastamista, ja poimin kirjasta Suomen synnyn aikaan, paikkaan ja (huom!) kieleen sijoittavan kappaleen:

"Nykyihminen saapui Niemelle heti, kun sulava mannerjää teki hänelle tilaa tulla eli noin 9 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua (eaa.). Niemellä tarkoitan tässä sitä Pohjois-Euroopan peräosaa ja Siperian ja Skandinavian kainalokuoppaa, jota niemeläiset, joskaan eivät ketkään muut, alkoivat kutsua muutamia satoja vuosia sitten Suomeksi. Ne kaikki muut kutsuivat Niemeä Finlandiksi, mikä termi on perua antiikin historijoitsijoiden noin 2000 vuotta sitten käyttämästä käsitteestä 'fenni' (tai 'finni' tai 'phinoi'), jolla he nimittivät äärimmäisessä pohjoisessa hytiseviä reppanoita, barbaareita, ali-ihmisiä. "

Sataplus asiaa Suomesta

Hurme kertoo kirjansa olevan vastaus sellaisiin kysymyksiin kuin "kuka minä olen" ja "mitä tarkoittaa, kun joku sanoo olevansa suomalainen", jotka ovat tärkeitä kysymyksiä juuri nyt.

Minä suunnittelin selvittäväni omaa suomalaisuuttani laatimalla Sata asiaa Suomesta -listan. Siitä piti tulla jonkinlainen "Finland Starter Kit", jonka turvin pystyisin rakentamaan armaan äidinmaani näköisversion tarvittaessa vaikka autiolle saarelle.

Tehtävä kaatui omaan mahdottomuuteensa: oikean mittakaavan ja toimivan rajauksen löytäminen ei kerta kaikkiaan onnistu. Suomi ja suomalaisuus on sopiva sekoitus suurta ja pientä, ylevää ja arkista. Se on liikuttumista Finlandian ja Suvivirren äärellä, mutta myös märkien villavanttuiden tuoksua luistelukopin puukaminan äärellä.

Suomi maistuu savusilakoilta, voissa paistetuilta ahvenilta, muikunmädiltä blinien päällä, haukimurekkeelta, kylmäsavulohelta tumman limpun kera, muikkukukolta ja maustesilakoilta Turun saaristolaismarkkinoilla. Vain yhtä ei voi valita, eikä niputtaa yhteen ja samaan kategoriaan "kalat", saatikka "suomalainen ruoka". Tee siinä sitten listaa.

Sininen ja valkoinen

Musiikki on vielä vaikeampi pala. Tunnen puhdasta isänmaallista ylpeyttä kuunnellessani kosmopoliittisten käyntikorttiemme Kaija Saariahon ja Kimmo Pohjosen musiikkia. Wigwam on tehnyt mielestäni kenties kaikkien aikojen parhaan suomalaislevyn, mutta olisiko Kaseva sittenkin suomalaisempi, ja onko sillä mitään väliä? Saimaa-yhtyeen levy Matka mielen ytimeen soi muuten taustalla tätä kirjoittessani.

Finnhits on erinomainen sateenvarjotermi, joskus on kaupallisuudestakin hyötyä. Suomirock puolestaan on ongelmallisempi: silloin kun olin nuori puhuttiin kyllästymiseen asti suomirockin kriisistä, vaikka näin jälkeen päin arvioituna suuri osa lajin klassikoista syntyi tuolloin.

Spotifyn listat Suomen laulut ja Finnish Songs Everyone Should Know jättävät minut sen verran kylmäksi, etten viitsi niitä tähän edes linkittää. Omalla listaltani löytyisivät esimerkiksi Litku Klemetti, Jori Hulkkonen ja Dxxxa D, vain muutamia mainitakseni.

En silti väheksy kliseitä, usein ne ovat kovassa paineessa kiteytyneitä totuuksia. Sinivalkoiset äänet Katri Helena ja Jukka Kuoppamäki ovat Suomi100-listalla yhtä (epä)kiinnostavia kuin salmiakki ja HK:n sininen, ja kuitenkin juuri niiden ääreen pikkujouluista kotiin palaava kansalainen itsenäisyyspäivän ensimmäisinä tunteina hakeutuu.

Suo, kuokka tai ämpäri

Olen nyt jaaritellut tovin suomalaisesta musiikista, ja se on vasta pieni raapaisu suomalaista kulttuuriperintöä. Kirjallisuus, elokuva, kuvataiteet ja arkkitehtuuri ovat yhtä vaikeasti arvottamista ja erittelyä tottelevia kokonaisuuksia, ja hyvä niin! Kaikki Helene Schjerfbeckin selfieistä Fingerporiin on samaa suurta suomalaista kuvastoa.

Entä sitten suomalainen luonto... Sekään ei alistu listoilla rajatuksi, ranskalaisiin viivoihin kesytetyksi. Yhtäällä ovat metsät, vesistöt ja jokamiehenoikeus, mutta toisaalla ne suomalaiset, jotka tuovat luonnon vaikka keskelle kaupunkia kasvattamalla juhannusperunat parvekkeellaan, kauppakeskuksesta ilmaiseksi saadussa ämpärissä. Se kai on sitten sitä sisua.

Minulle kenties tärkeimmät suomalaisuutta määrittävät asiat ovat suomen kieli ja tasa-arvo, niiden ilmentymiä ja kantajia puolestaan koulutus, kirjasto ja tiedonvälitys. Niitä on syystäkin Suomi100-huumassa hehkutettu, ja niitä on syytä puolustaa, muutenkin kuin juhlapuheissa.

Oikein rauhallista, saunapuhdasta ja monikulttuurista, oman maun mukaista itsenäisyyspäivää kaikille!