Pyhä yksinkertaisuus

Taidesuuntaus minimalismi määritellään näin:

Minimalismi (engl. Minimal Art tai Minimalism) on abstraktin taiteen suuntaus muun muassa kuvataiteessa, muotoilussa, arkkitehtuurissa, musiikissa ja elokuvassa, jossa pyritään keskittymään kaikkein olennaisimpaan ja karsimaan ilmaisu turhista rönsyistä. (Wikipedia)

Viime vuosina minimalismilla on alettu tarkoittaa tietynlaista käytännönläheistä länsimaisen elämäntavan ja kulutuskulttuurin kritiikkiä. Sitä voisi kutsua vaikka materiaaliseksi minimalismiksi, erotuksena esteettisestä.

Japanilainen minimalistisen arkkitehtuurin mestarin, Tadao Andon mukaan "länsimainen sivilisaatio on lisäämisen kulttuuri, itämainen on vähentämisen kulttuuri". Tämä ei tietenkään ole koko totuus kummastakaan, mutta Ando ei ole ajatuksineen yksin.

Uudesta minimalismista on syntynyt itsensä haastamisen kulttuuri, jonka avulla pyritään pidemmällä tähtäimellä ennemminkin oppimaan pois joistain elämäntavoista kuin rajoittamaan omaa elämää.

Katsoin jokin aika sitten dokumenttielokuvan Minimalism: A Documentary About the Important Things (Yhdysvallat 2016, ohjaus Matt D'Avella). Sitä voisi luonnehtia johdatukseksi 2010-luvun materiaaliseen minimalismiin Yhdysvalloissa. Se valottaa aihetta monilta eri kanteilta käytännön sovelluksista yhteiskuntakritiikkiin. Elokuva toimii hyvin omienkin ajatusten herättelijänä ja kokoajana.

Minimalismin muodot marituksesta reppureissaajiin

On monia tapoja soveltaa materiaalista minimalismia omassa elämässään.

Henkilökohtaisen omaisuuden järjestäminen ja vähentäminen (englanniksi decluttering) on kenties tunnetuin ja laajimmin levinnyt. Liikkeen on popularisoinut japanilainen elämänhallintakirjailija Marie Kondō, jonka metodi tunnetaan nimellä KonMari.

Sanat 'projekti' ja haaste' toistuvat tiuhaan minimalismin yhteydessä. The Uniform Project on laiskan pukeutujan tai vaatteiden ostajan unelma. Sen toinen nimi 1dress365days tarkentaa mistä on kysymys: siinä käytetään vuoden ympäri, päivästä toiseen samaa asua, vain asusteita vaihdellen.

30 päivän minimalismihaaste puolestaan on yksi tapa konkretisoida tavarasta luopumista ja shoppailusta kieltäytymistä omassa arjessa. Pinterestistä löytyy haulla "30 day minimalism challenge" lukuisia to do -listoja .

Älä osta mitään -päivä sai alkunsa Kanadassa niinkin aikaisin kuin syyskuussa 1992. Itse kokeilin älä osta mitään -vuotta melkein kymmenen vuotta sitten 2008, ja se toimi yllättävän hyvin. En ostanut tuona vuonna esimerkiksi mitään muita vaatteita kuin yhdet shortsit.

Petri Luukkaisen dokumenttielokuva Tavarataivas (2013) toimi monelle ajatusten herättäjänä sen suhteen, mitä ihminen oikeasti tarvitsee.

Työelämässä mimimalismi tarkoittaa leppoistamista, downshiftausta, oravanpyörästä pois hyppäämistä. Dokumettielokuvan Minimalism rivien välistä voi lukea, miten tämä on monelle amerikkalaiselle helpommin sanottu kuin tehty. Siinä kuvatut minimalismin lähetyssaarnaajat Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus ovat kyllä luopuneet kovapalkkaisista töistään, mutta vain tehdäkseen uutta uraa pitkälle tuotteistamallaan minimalismin ilosanomalla. Pantteri voi päästä eroon omaisuudestaan, mutta ei pilkuistaan.

Minimalistinen asumisen voisi sanoa käsittävän laajan kirjon eri ilmiöitä tyhjistä seinistä täydelliseen seinättömyyteen.

Skandinaavinen tai japanilainen sisustus edustavat niukkuuden estetiikkaa. Niukkuus voi olla pakon sanelemaa, jos neliöitä on vähän, ja niihin mahdutettava kaikki asumiseen tarvittava. Liikuteltavien minitalojen suunnittelussa on käynnissä pienimuotoinen (sic) buumi. Myös hippiromantiikalla kuorrutettu maankiertäjän elämä pakettiautolla näyttää olevan yleistymässä.

Minimalistisen asumisen äärimmäinen muoto on se, että kantaa kotia selässään kuin kilpikonna, kuten Colin Wright dokumenttielokuvassa asian ilmaisee. Miehen koko omaisuus mahtuu kahteen isoon kassiin, joiden kanssa hän kiertää maailmaa.

Colin Wright on kevyiden kantamusten maailmassa "meidän miehiä". Kuvakaappaukset dokumenttielokuvasta Minimalism.

Ei uskonto vaan elämäntapa

Amerikkalaisdokumentissa on paljon hyviä ajatuksia, mutta minimalismin pakonomainen tuotteistaminen ärsyttää. Sen nimissä myydään kaikkea oppaista täydellisen univormun kautta minikoteihin. Millburnin ja Nicodemusin nettisivuilla kerrotaan miten he auttavat nettisivullaan, kirjoillaan, podcasteillaan ja dokumentillaan yli 20 miljoonaan ihmistä elämään merkityksellisempää elämää. "Osta bonushaastattelu", sivusto kehottaa.

Koko ilmiö pistää myös miettimään, miksi on - vai onko sittenkään - niin vaikeaa muuttaa elämäänsä ilman täydellistä hurahtamista tai uskoontuloa. Tunnumme tarvitsevan kaikkeen uskonnosta tuttuja rakenteita:  pyhän kirjan, seurakunnan, lahkon, pappeja ja saarnaajia.

Selvyyden vuoksi haluan kuitenkin lisätä, ettei minimalismi ole minulle itselleni uskonto, sen enempää kuin kirjastolaitoskaan (viittaan edelliseen blogikirjotukseeni Kirjasto on uskonnottoman kirkko).

Näen minimalismin korkeintaan mielenkiintoisten elämänfilosofioiden tai alakulttuurien sateenvarjoterminä. Niitä kaikkia yhdistää jonkilainen less is more -ajattelu. Vähemmän roinaa tarkoittaa vähemmän huolia, enemmän laatua ja mahdollisesti parempaa omatuntoa oman hiilijalanjäljen suhteen.

Aiheesta lisää:
Joshua Fields Millburnin ja Ryan Nicodemusin blogi: The Minimalists
Colin Wrightin blogi: Exile Lifestyle
Travel vs. Vacation | Minimalism: A Documentary
Any Place Is Amazing | Minimalism: A Documentary

Kuuntele myös:
Onko meillä riittävästi kaikkea? Avaruusromua 16.4.2017

Muokkaus: ulkoasua muokattu 25.10. 2021.