Turkulainen Helsingissä
Suhteeni Helsinkiin on aina ollut vähän kaksijakoinen. Sitä symboloikoon vaikka se jättikokoinen nalle, jonka noin kymmenvuotiaana näin Helsingin Stockmannin leluosastolla, ja jonka omistamisesta haaveilin kauan. Pääkaupungissa kaikki on suurempaa ja kauniimpaa (kyllä, tiedän oikein hyvin miten maalaiselta tämä kuulostaa), mutta myös kalliimpaa. Kaupungin keskustan jokainen kauppa, kahvila, ravintola ja kulttuurikohde houkuttelee kuluttamaan vähän, lisää, vielä enemmän.
Toisaalta juuri ne monet mahdollisuudet vetävät turkulaisen Helsinkiin. Muinoin 90-luvulla olin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestarin vakituinen kävijä, konsertti- ja keikkapaikat sekä festarit ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi, samoin kuin museot.
Onneksi minulla on Helsingissä myös ystäviä, jotka antavat kaupungille inhimilliset kasvot. Se ei olekaan vain iso ja kalsea, kaupungiksi naamioitunut ostoskeskus.
Tällä kertaa kävin Musiikkitalossa Einstüsrzende Neubautenin keikalla ja Ateneumissa katsomassa näyttelyn Kohtaamisia kaupungissa. Industrial-musiikki ja maamme kaupungistumista kuvaava näyttely sopivat hyvin yhteen. Keikalta mieleen jäi surumielinen rivi laulusta Die Befindlichkeit des Landes: "Someday, grass will grow over this city too".
Matkailun ja eritoten lentämisen varjopuolet ovat viime kuukausien aikana olleet mediassa esillä lähes päivittäin. Valehtelisin jos väittäisin, ettei aihe ole minulle arka. Suhteeni matkustamiseen on syvä ja lähes elämänikäinen. Muutamaan muuhun harrastukseeni suhtaudun lähes yhtä suurella intohimolla. Matkailu on kuitenkin se, josta kirjoitan blogia.
Ronja Salmi kirjoitti marraskuun Nyt-lehteen, miten "Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä", ja aiheutti ymmärrettävästi voimakasta paheksuntaa. Ymmärrän vastustuksen, mutta vielä paremmin ymmärrän Salmea. Jaan hänen tuntemuksensa, vaikka en kirjoittaisi niistä ihan samoin sanoin.
Miten kirjoittaa siitä kognitiivisesta dissonanssista, jonka parantumaton wanderlust ja aito huoli ilmastonmuutoksen aiheuttamista tuhoista aiheuttavat, sortumatta yksilötason viherpesuun? Olen pyöritellyt asiaa mielessäni lähes päivittäin, kerännyt aiheesta taustamateriaalia, enkä vieläkään ole tämän valmiimpi. Jatkan aiheesta toiste, toivottavasti vähän paremmin jäsennellyin ajatuksin.
Aion kirjoittaa ainakin vaihtoehtoisista matkustamisen tavoista sekä matkailusta osana identiteettiä. Siihen asti näkemiin – yritetään sietää sekä kaamosta että ilmastoahdistusta.
Toisaalta juuri ne monet mahdollisuudet vetävät turkulaisen Helsinkiin. Muinoin 90-luvulla olin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestarin vakituinen kävijä, konsertti- ja keikkapaikat sekä festarit ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi, samoin kuin museot.
Onneksi minulla on Helsingissä myös ystäviä, jotka antavat kaupungille inhimilliset kasvot. Se ei olekaan vain iso ja kalsea, kaupungiksi naamioitunut ostoskeskus.
Tällä kertaa kävin Musiikkitalossa Einstüsrzende Neubautenin keikalla ja Ateneumissa katsomassa näyttelyn Kohtaamisia kaupungissa. Industrial-musiikki ja maamme kaupungistumista kuvaava näyttely sopivat hyvin yhteen. Keikalta mieleen jäi surumielinen rivi laulusta Die Befindlichkeit des Landes: "Someday, grass will grow over this city too".
Je suis Ronja Salmi
Helsinki tuntuu näinä aikoina juuri ja juuri sellaiselta matkakohteelta, jossa kehtaa kertoa käyneensä.Matkailun ja eritoten lentämisen varjopuolet ovat viime kuukausien aikana olleet mediassa esillä lähes päivittäin. Valehtelisin jos väittäisin, ettei aihe ole minulle arka. Suhteeni matkustamiseen on syvä ja lähes elämänikäinen. Muutamaan muuhun harrastukseeni suhtaudun lähes yhtä suurella intohimolla. Matkailu on kuitenkin se, josta kirjoitan blogia.
Ronja Salmi kirjoitti marraskuun Nyt-lehteen, miten "Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä", ja aiheutti ymmärrettävästi voimakasta paheksuntaa. Ymmärrän vastustuksen, mutta vielä paremmin ymmärrän Salmea. Jaan hänen tuntemuksensa, vaikka en kirjoittaisi niistä ihan samoin sanoin.
Miten kirjoittaa siitä kognitiivisesta dissonanssista, jonka parantumaton wanderlust ja aito huoli ilmastonmuutoksen aiheuttamista tuhoista aiheuttavat, sortumatta yksilötason viherpesuun? Olen pyöritellyt asiaa mielessäni lähes päivittäin, kerännyt aiheesta taustamateriaalia, enkä vieläkään ole tämän valmiimpi. Jatkan aiheesta toiste, toivottavasti vähän paremmin jäsennellyin ajatuksin.
Aion kirjoittaa ainakin vaihtoehtoisista matkustamisen tavoista sekä matkailusta osana identiteettiä. Siihen asti näkemiin – yritetään sietää sekä kaamosta että ilmastoahdistusta.
Kommentit
Lähetä kommentti