Ajattelen paikkaa

Lapsuuteni rantamaisema (itse laituri on uudempaa tekoa) Taivassalossa.

"Ajattelen sitä paikkaa, ja sen paikan funktio on olla olemassa vain ajatuksissa – niin että kun istun pyörivässä nojatuolissa kuulokkeet korvilla ja laitan silmät kiinni ihan niin kuin tein lapsenakin – se paikka avautuu … se on oma paikka, mutta sitä olisi vaikea kuvailla niin kuin uniakin on vaikea kuvailla, mutta samalla tavalla se käy järkeen niin kuin unissakin kaikki jotenkin ihmeellisesti käy."

Minä kiitän radiotoimittaja Susanna Vainiolaa, joka herätti Kevyet kantamukset pitkältä tauolta. Hänen soittamansa War on Drugs -yhtyeen pitkä ja maalaileva Thinking of a Place kuljetti kuuntelijan siihen paikkaan, josta Vainiola ylle kopioimassani, radio-ohjelmansa Kissankehto heinäkuisen jakson kuvaustekstissä kertoo.

"Turvapaikkaharjoitus" on tuttu kaikille joskus mielikuvaharjoittelua tehneille. Siinä matkustetaan ajatuksen voimalla paikkaan, jossa on hyvä olla. Se voi olla oikeasti olemassa oleva, hyvien muistojen paikka tai kokonaan mielikuvituksen tuotosta.

Ingmar Bergmanin käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan Mansikkapaikka (1957) nimestä on muodostunut käsite. Elokuva kertoo Isak Borgin (Victor Sjöström) automatkasta Tukholmasta Lundiin. Iäkäs professori on kokenut alakuloa, jota helpottaa oman lapsuuden muisteleminen. Matkalla hän pysähtyy vuosikymmenten takaa tuttuun mansikkapaikkaan.

Minä olen piintyneenä topofiilinä keräillyt mansikkapaikkoja matkan varrelta sieltä ja täältä. Oma aito ja alkuperäinen mansikkapaikkani – se, jota käytän turvapaikkaharjoituksissa – on laituri lapsuuden kesämökillä Taivassalossa. Kaikki laiturit palauttavat mieleeni sen liki euforisen tunteen, jonka voi kokea aurinkoisena kesänä joko laiturinnokasta veteen hyppimällä tai vain hyvän kirjan seurassa, pyyhkeen päällä loikoilemalla. Tänä kesänä olen onnekseni päässyt oman puutteessa lainaamaan pariakin hyvää laituria.

Mikä on sinun mansikkapaikkasi?