Löytämisen iloa

Osallistun noin kerran kuussa luovan kirjoittamisen piiriin. Tässä kuussa teemana oli 'matka' ja ensimmäinen lyhyt harjoitus kirjoitettiin aiheesta "mitä olen löytänyt matkalla". Raapustin muistikirjaani näin:

Mitä olen löytänyt kun olen etsinyt, mitä taas silloin, kun tarkoitukseni ei ole ollut löytää mitään? Kartta opastaa löytämään, löytämään löytämistä ja löytämisen riemua, jossa itse löydetty asia tai kohde saattaa olla melko mitätön ja äkkiä unohdettu. Löytämään oppiminen on oppimista pärjäämään uusissa paikoissa ja tilanteissa.

Matkalla löytäminen – uusiin paikkoihin, etsien ja sattumalta vastaan tulleisiin – on samalla sisäistä matkantekoa. Löydämme oman tapamme olla ja liikkua tässä maailmassa.

Puolitoista vuotta sitten kirjoitin kartoista ja sattumasta käytyäni katsomassa Kolmas tila -teatterin produktion Legenda pienestä luusta toisen esiosan. Näytelmän lopullinen versio esitettiin kantaesityksenä Turun kaupunginteatterissa tämän vuoden alussa, ja kävin katsomassa sen 8. maaliskuuta.

Näytelmä on tarina ihmislajista lintujen kertomana. Linnuilla ja ihmisillä (mielen) kartat auttavat löytämään uusia reittejä ja estävät eksymästä. Linnut "lukevat" tasaista maisemaa, ihmiset ovat oppineet tallentamaan maiseman ensin kaksi-, sittemmin myös kolmiulotteisiksi kuviksi. Legenda pienestä luusta tarjoaa yhdeksi älykkyyden määritelmäksi kyvyn ymmärtää muutoksia ympäröivässä maailmassa ja mukautua niihin.

Marianne North, Jane Goodall, Gertrude Bell

Kolme löytöretkeilijää

Löytämiseen liittyvät asiat jatkoivat minulla vyyhteytymistään, niin kuin niillä tapana on. Ensin löysin YleAreenasta Marianne Northista (1830–1890) kertovan dokumenttiohjelman. North oli tutkimusmatkailija ja taiteilija, kummassakin lajissa pioneeri. Tutkimusmatkailijana hän raivasi tietä naisille seikkailemalla seurapiirien sijaan Amazonin ja Borneon sademetsissä. Intohimoinen taidemaalari oli samalla kasvitieteilijä: hän ikuisti eksoottisia kasveja niiden luontaisissa kasvupaikoissa.

Northin mukaan on nimetty useita kasveja. Dokumentissa näyttelijä Emilia Fox seuraa hänen jalanjälkiään muun muassa Sarawakiin, missä kasvaa kannukasveihin lukeutuva nepenthes northiana. Foxin viidakkoretki on oiva esimerkki sellaisesta löytämisen riemusta, jossa onnistumisen kokemus nousee itse kohdetta tärkeämmäksi. On palkitsevaa nähdä jokin omin silmin, vaikka siihen tarvitsisi avuksi kiikareita.

Suraavaa naistutkimusmatkailijoiden sukupolvea edustaa Gertrude Bell (1868–1926), jonka elämäntarinassa on useita yhtymäkohtia Northiin. Kumpikin oli vauraan brittiperheen kasvatti ja äitinsä varhain menettänyt "isän tyttö". Bellin kiinnostuksen kohteita eivät kuitenkaan olleet kasvit vaan ihmiset. Dokumenttiohjelma Kirjeitä Bagdadista kertoo Bellin seikkailuntäyteisestä elämästä Lähi-Idässä. Hänestä on tehty myös elämäkertaelokuva Queen of the Desert, jossa pääosaa esittää Nicole Kidman.

Omistan tämän blogikirjoituksen Päivi Rautio-Pahtalle, joka menehtyi yllättäen syntymäpäivänään 13.3. Hänen viimeiseksi facebook-päivitykseen jäi linkki Bell-dokkariin saatesanoin "Wow, hieno dokumentti!"

Ei kahta ilman proverbiaalista kolmatta. National Geographic -tv-kanava ei ole juurikaan ohjelmistollaan häikäissyt, mutta 18.3. sillä näytettiin eläintutkija Jane Goodallista (s. 1934) kertova dokumentti Jane. Monelle suomalaisellekin tuttu Goodall on simpanssien tutkimuksen uranuurtaja. Muistan oman lapsuudenkotini kirjahyllystä vihreäkantisen kirjan Ystäväni simpanssit (Tammi, 1971).

Dokumentissa Goodall kertoo saapumisesta Gomben suojelalueelle, Keniaan, sekä ensi kosketuksestaan simpansseihin:

"Siitä alkoi yksi elämäni jännittävimmistä ajoista. Löytöjen aika. Samalla kun sain yhteyden eläimiin, sain yhteyden itseeni."