Ei mistään kotoisin

Tyttökirjojen klassikkosarja Vihervaaran Annasta on vihdoinkin saanut arvoisensa dramatisoinnin. Netflixin alkuperäissarja Anna, A lopussa (Anne with an E) voittaa ainakin 80-luvun söpöstelevän minisarjan Anna ystävämme (Anne of Green Gables) mennen tullen.

Tästä syystä paheksunkin Hesarin klikkiotsikointia Suvi Aholan kirjoittamassa jutussa Uusi tv-sarja tyttökirjaklassikosta näyttää 1800-luvun realismin ja feminismin – ja järkyttää uskollisimpia lukijoita. Lasken itseni uskolliseksi lukijaksi, enkä ollut lainkaan järkyttynyt, vaan päinvastoin myyty Annaa esittävän Amybeth McNultyn ja sarjan käsikirjoittaneen Moira Walley-Beckettin neroudesta!

Lucy M. Montgomeryn kirjasarja sijoittuu Avonleaan, joka kuvitteellinen paikkakunta Prinssi Edwardin saarella Kanadan itärannikolla. Paikallinen matkailu ottaa kaiken hyödyn irti saaren vetovoimasta Anna-fanien keskuudessa. Siellä järjestetään myös Lucy M. Montgomery -konferenssi kahden vuoden välein.

Avonleaan pääsee kuitenkin vain mielikuvitusmatkalle. Sen kunniaksi kierrätän syksyllä 2008 Aamulehden Valo-liitteeseen kirjoittamani jutun Ei mistään kotoisin, joka käsitteli tv-sarjojen fiktiivisiä paikkakuntia.

Lapsuuden kesien lumoa tv-sarjassa Anna, A alussa. Kuvassa Amybeth McNulty.

Keksityt tv-kaupungit ovat paljosta velkaa Peyton Placelle

Suunnitteletko lomamatkaa idylliseen Ballykissangeliin, tai kenties vielä kauemmas Everwoodiin? Lue tämä juttu loppuun ennen kuin alat pakata laukkuja.

Mainitut tv:stä tutut kaupungit kuuluvat siihen suureen joukkoon paikkakuntia, jotka ovat olemassa pelkästään käsikirjoittajien oikusta. Oikealta kartalta niitä on turha hakea, saatikka mennä paikan päältä etsimään.

Kuvitteellisista paikoista on tarinoitu yhtä kauan kuin ihmiset ylipäätään ovat kertonet toisilleen juttuja, aina tarunhohtoisesta Atlantiksesta Ankkalinnaan asti. Tv-maailmassa Peyton Place oli kaikkien keksittyjen kaupunkien äiti ja esikuva – idyllinen pikkukapunki kulissien takaisine salaisuuksineen.

Tv-viihde on läpikotaisin amerikkalaista, ja niin on tv-maantiedekin: valtaosa fiktiokaupungeistä sijaitsee jossain päin Amerikan Yhdysvaltoja. Asiaan kuuluu, että osavaltio on olemassaoleva ja tiedossa. Se antaa ainakin amerikkalaisyleisölle suuntaa tv-sarjan luonteesta.

Britannia ja Irlanti ovat muun maailman silmissä yhtä suurta tarinoiden puuhamaata. Saarivaltioihin suuntatuu paljon sekä kirjallisuuden, elokuvien että tv-sarjojen innoittamaa turismia. Vaikkei Ballykissangeliin pääsisikään, niin aina voi käydä sarjan kuvauspaikalla postikorttimaisessa Avocan kaupungissa, Wicklowssa.

Idylli….

Kuvitteellisella pikkukaupungilla hellitään usein katsojan haavetta päästä hetkeksi turmeltumattomaan paikkaan, jonne muun maailman pahuus ei yllä. Esimerkiksi Dawson’s Creekistä tuttu Capeside kuvitti kivasti nuoruuden viattomuuden mielenmaisemaa.

Everwood ja Gilmoren tyttöjen Star’s Hollow ovat varsinaisia Amerikan Muumilaaksoja. Yhtä-köyttä-yhteisöllisyys voittaa loppupeleissä aina kyläläisten keskinäiset kahnaukset. Samaa satukirjameininkiä tarjoavat Ballykissangel ja Aidensfield (Sydämen asialla).

… vai ei?

Peyton Placen opetuksen mukaan kaikissa paratiiseissa on käärmeensä. Pahan tiedon puun omenasatoa korjattiin muun muassa takavuosien kulttisarjassa Twin Peaks. 

Moraalisen pahan ajatellaan asuvan suurkaupungissa, joten pienessä kylässä sen vaikutus järkyttää koko yhteisöä. Mainen Cabot Cove (Murhasta tuli totta) on pieneen kokoonsa nähden varsinainen pahuuden pesä. Wisconsinin Roomassa (Rooman seriffi) ja Alaskan Cicelyssä (Villi pohjola) ratkaistiin moraaliongelmia moneen lähtöön.

Saippuakaupungissa tavataan

Los Angelesiin sijoittuva Kauniit ja rohkeat on poikkeus lajissaan – saippuoopperaan kuuluu lähes erottamattomasti keksityn kaupungin lumo. Genoa City kuulostaa paikannimenä aidolta. Samanniminen kaupunki Wisconsinissa ei kuitenkaan ole Tunteiden ja tuoksujen tapahtumapaikka.

Valitettavasti suomalaisten brittisaippuasuosikki Emmerdalekin tuottaa tässä kohtaa pettymyksen: sinne järjestetään ainoastaan nojatuolimatkoja. Sama koskee sairaalasarjaa Holby City.

Naurettavia paikkoja

Animaatiosarjojen keksityt kaupungit jäljittelevät yllättävän usein aitoja peräkyliä. South Park, Springfield ja Arlen naurattavat sillä, että niissä kiteytyy pikkukaupungin syvin olemus.

Tilannekomediat ja nuortensarjat sijoittuvat useimmiten trendikkäisiin suurkaupunkeihin, mutta pirteitä poikkeuksiakin löytyy. Kolmas kivi auringosta nosti tv-kartalle Ohion Rutherfordin, ja teinityttö Joan loi oman kuvitteellisen maailmansa Marylandin Arcadiaan.

Englannin hauskimman keksityn kaupungin tittelistä kilpailevat Pikku-Britannian Herby City sekä Dibley kirkkoherroineen.

Muokkaus: ulkoasua muokattu 25.10. 2021.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kävelemisestä ja kävelykirjoista

Kuva
Jotkut inhimilliset toiminnot ovat lähes yhtä luonnollisia kuin hengittäminen, eikä niiden moniuloitteisuuta tule siksi useinkaan ajatelleeksi. Tällaisia asioita ovat muun muassa kieli ja kommunikaatio, nukkuminen ja unennäkö, sekä käveleminen. Jostain syystä pidän jokapäiväisimpiä asioita kovin kiehtovina. Kaikkien aikojen lempitietokirjani Wanderlust: A History of Walking  käsittelee kävelemisen kulttuurihistoriaa. Ostin kirjan melko pian sen ilmestymisen (2000) jälkeen Lontoon Notting Hillissä sijaitsevasta Travel Bookshopista. Notting Hill -elokuvastakin tuttua kirjakauppaa ei valitettavasti enää ole, sen paikalla sijaistee matkamuistomyymälä. Rebecca Solnitin kirja Wanderlust on kävelykirjallisuuden pikkujättiläinen. Kirjailija kirjoittaa auki kävelemisen tarinaa lähtien siitä, kun ihminen ensimmäistä kertaa nousi kahdelle jalalle, aina meidän aikaamme asti. Kävelemisen historia kulkee monen muun ilmiön sisällä tai rinnalla, eikä Solnit kaihda pieniä sivupolkuja aiheen m...
Lue lisää

Olen unessa useasti

Kuva
... sinun kaduillas, koulutie. V.A. Koskenniemen runon Koulutie alku tuli minulle jo lapsena tutuksi. Perheessämme oli usein tapana kertoa toisillemme edellisenä yönä näkemiämme unia. Mitä oudompia unet olivat, sitä enemmän niissä riitti nauramista.  Minulla on siis alusta alkaen ollut positiivinen suhde unennäköön – siitäkin huolimatta, että jouduin painajaisissa pakenemaan susilaumoja ja sietämään suuresti inhoamiani kyykäärmeitä. Eräs varhaisimmista toistuvista unipaikoistani – niistä, jotka muistan – oli iso kallio, jonka valvemaailman esikuva sijaitsee lapsuuden kesämökin lähistöllä. Unissani kallio oli aina vähän erilainen, mutta silti sama. Jossain vaiheessa aikuisena huomasin, että näen ehkä poikkeuksellisen paljon unia paikoista. Topofiliaan taipuvainen luonteeni heijastuu öiseen mielenmaisemaan. Näin unta, että olin oikeasti siinä kaupungissa, jossa olen aina unissani Aloin nähdä unia kaupungista, omasta unikaupungistani. Sillä ei ole varsinaista esikuvaa, vaan ...
Lue lisää

Ääni matkustaa osa 2: löydetyt äänet

Kuva
Yle Areenassa on ”toistaiseksi” kuunneltavissa Radio Suomen Äänien ilta -ohjelmasarjan jakso Miltä matkailu kuulostaa , joka lähetettiin ensimmäistä kertaa 15. lokakuuta. Ohjelmatietojen mukaan siinä ”kuunnellaan kaukomaita, Suomen eksoottisia äänimaisemia unohtamatta”. Studiovieraina olivat professori Helmi Järviluoma-Mäkelä, professori Heikki Uimonen ja äänitaiteilija Simo Alitalo, toimittajana Avaruusromusta tuttu Jukka Mikkola. Kaksi- ja puolituntisessa ohjelmassa pohdiskellaan äänten ja äänimuistojen monia ulottuvuuksia myös ohjelmaan soittavien radionkuuntelijoiden kanssa. Kuten ohjelmassakin todetaan, on meistä useimmilla nykyään matkalla mukana hyvinkin kätevä äänityslaite, älykännykkä. Puhelimen sanelin toimii erinomaisesti vastaan tulevien äänien tallentajana. Itse käytän kännykän tallennuksen tavoista ensisijaisesti kameraa (usein jopa alkuperäiseen puhelinkäyttöön nähden), toiseksi videokuvaa ja vasta kolmantena tulee satunnaisesti mieleen käyttää sanelinta. S...
Lue lisää

Joka niemeen, notkohon, saarelmaan

Kuva
Juha Hurmetta lainaten "rakastan tätä äidinmaatani, tää on erittäin jees maa, mutta rakastan kaikkia muitakin maita". Satavuotiaan Suomen synttärijuhlahumun keskellä minä en kuitenkaan voisi ajatella kirjoittavani mistään muusta paikasta kuin tästä rakkaasta "niemestä". Finlandia-palkinnon voittanut Niemi on erinomainen matkaopas ja historiakirja, se pitäisi mitä pikimmin saada mukaan koulun opetussuunnitelmaan. Jatkan vielä hetken Hurmeen sanoilla ratsastamista, ja poimin kirjasta Suomen synnyn aikaan, paikkaan ja (huom!) kieleen sijoittavan kappaleen: "Nykyihminen saapui Niemelle heti, kun sulava mannerjää teki hänelle tilaa tulla eli noin 9 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua (eaa.). Niemellä tarkoitan tässä sitä Pohjois-Euroopan peräosaa ja Siperian ja Skandinavian kainalokuoppaa, jota niemeläiset, joskaan eivät ketkään muut, alkoivat kutsua muutamia satoja vuosia sitten Suomeksi. Ne kaikki muut kutsuivat Niemeä Finlandiksi, mikä termi on perua antiik...
Lue lisää

Pyhä yksinkertaisuus

Kuva
Taidesuuntaus minimalismi määritellään näin: Minimalismi (engl. Minimal Art tai Minimalism) on abstraktin taiteen suuntaus muun muassa kuvataiteessa, muotoilussa, arkkitehtuurissa, musiikissa ja elokuvassa, jossa pyritään keskittymään kaikkein olennaisimpaan ja karsimaan ilmaisu turhista rönsyistä. (Wikipedia) Viime vuosina minimalismilla on alettu tarkoittaa tietynlaista käytännönläheistä länsimaisen elämäntavan ja kulutuskulttuurin kritiikkiä. Sitä voisi kutsua vaikka materiaaliseksi minimalismiksi, erotuksena esteettisestä. Japanilainen minimalistisen arkkitehtuurin mestarin, Tadao Andon mukaan "länsimainen sivilisaatio on lisäämisen kulttuuri, itämainen on vähentämisen kulttuuri". Tämä ei tietenkään ole koko totuus kummastakaan, mutta Ando ei ole ajatuksineen yksin. Uudesta minimalismista on syntynyt itsensä haastamisen kulttuuri, jonka avulla pyritään pidemmällä tähtäimellä ennemminkin oppimaan pois joistain elämäntavoista kuin rajoittamaan ...
Lue lisää

Löytämisen iloa

Kuva
Osallistun noin kerran kuussa luovan kirjoittamisen piiriin. Tässä kuussa teemana oli 'matka' ja ensimmäinen lyhyt harjoitus kirjoitettiin aiheesta "mitä olen löytänyt matkalla". Raapustin muistikirjaani näin: Mitä olen löytänyt kun olen etsinyt, mitä taas silloin, kun tarkoitukseni ei ole ollut löytää mitään? Kartta opastaa löytämään, löytämään löytämistä ja löytämisen riemua, jossa itse löydetty asia tai kohde saattaa olla melko mitätön ja äkkiä unohdettu. Löytämään oppiminen on oppimista pärjäämään uusissa paikoissa ja tilanteissa. Matkalla löytäminen – uusiin paikkoihin, etsien ja sattumalta vastaan tulleisiin – on samalla sisäistä matkantekoa. Löydämme oman tapamme olla ja liikkua tässä maailmassa. Puolitoista vuotta sitten kirjoitin kartoista ja sattumasta käytyäni katsomassa Kolmas tila -teatterin produktion  Legenda pienestä luusta toisen esiosan. Näytelmän lopullinen versio esitettiin kantaesityksenä Turun kaupunginteatterissa tämän vuoden alussa, ja kä...
Lue lisää

Kirjasto on uskonnottoman kirkko

Kuva
"Jos on nähnyt yhden kirkon on nähnyt ne kaikki" on sanonta, joka ei viittaa ainoastaan kirkkojen samankaltaisuuteen, vaan myös niiden asemaan nähtävyyksinä. Matkailuun on perinteisesti kuulunut vierailu tärkeimmissä paikallisissa kirkoissa tai muissa vastaavissa pyhätöissä tai temppeleissä, koska ne tyypillisesti kertovat paljon historiasta – eivät vain uskonnon, vaan myös esimerkiksi taiteen ja arkkitehtuurin näkökulmista. Vaikka tokaisu on kaukana totuudesta kertoo se jotain sekä maallistuneen matkaajan suhteesta kirkkoihin että nykyaikaisesta kirkkoarkkitehtuurista. Kirkot eivät enää ole oman aikansa wau-arkkitehtuuria. Sen tontin ovat valloittaneet taidelaitokset, ja niistä erityisesti taidemuseot. Viime vuosina myös kirjastot ovat nousseet arvossa. Sosiaalisessa mediassa näkee tämän tästä listoja maailman upeimmista kirjastoista. Eräs ystäväni kutsuu niitä osuvasti kirjastopornoksi. En valitettavasti enää muista, mistä tv-dokumentista tein tämän kuvaruutukaappau...
Lue lisää

Salat julki

Kuva
Kevyillä kantamuksilla matkustaminen kiinnostaa monia. YouTube ja matkablogit ovat pullollaan aiheeseen liittyviä ohjeita – Google antaa yli puolitoista miljoonaa osumaa haulle "how to travel light" . Pakkaamisohjeiden antamiseen on lupa suhtautua myös huumorilla, kuten Sanna Wallenius tekee tuoreessa blogissaan Totuus matkalle pakkaamisesta . Minä maltoin odottaa melkein kaksi vuotta, ennen kuin nyt itse jaan omat kevyen matkanteon salani. Blogini nimi velvottaa, ja koen, että tämä aihe pitää saada ns. pois alta. Nyt siis blogin täydeltä ekshibitionistista pakkaamispornoa, lopussa kokonaan toisenlaisen salaisuuden paljastus. Tunne itsesi, eli reppu jupisemaan Kevyiden matkatavaroiden ei pitäisi olla itsetarkoitus, vaan matkantekoa helpottava tekijä. Pakkaamisohjeet eivät luonnollisestikaan ole yleispäteviä, jokainen meistä on omanlaisensa reissaaja omine tarpeineen. Itse olen kokenut matkalle pakkaamisen kerta kerralta helpommaksi, koska tunnen itseni. Tiedän miksi ...
Lue lisää