Hyvä ruoka – matkallakin mielessä

Elokuu on sadonkorjuun ja säilömisen aikaa, herkuttelijan ja kotikokin ruokavuoden kohokohta. Tosiasiassahan hyvä ruoka on aina mielessä, eikä vähiten matkustaessa.

Muistelen tähän alkuun taas hetken omaa henkilöhistoriaani matkailijana, tällä kertaa kulinaaristen nautintojen vinkkelistä. Ensimmäisellä yhteisellä etelänmatkallamme äitini vei minut Bulgariaan. Sieltä on jäänyt mieleen reissuremmin yhteinen piknik. Kaupasta ostetut leivät, hedelmät ja juustot nautittiin paikallisessa puistossa. Ruokailu luonnon helmassa oli 70-luvun puolivälissä pikkutytölle mieleenpainuva elämys – piknikit tulivat varsinaisesti muotiin vasta noin vuosikymmen myöhemmin. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Seuraavilla matkoilla Espanjaan, Kreikkaan ja Italiaan makuhorisonttini laajeni entisestään. Lempiherkkuni olivat niitä nykyään niin tuttuja ja tavanomaisia, rakastuin kreikkalaiseen horiatiki-salaattiin ja italialaiseen jäätelöön. Makunystyrät alkoivat kuitenkin jo erottaa pienempiä eroja välimerellisen ja suomalaisen ruokakulttuurin välillä. Muistan muun muassa sen, miten mainioksi jalostui tavallinen vihersalaatti, kun sen maustoi tilkalla oliiviöljyä ja punaviinietikkaa.

Aikuisena tehdyillä matkoilla ruoka on ollut aina iso osa vieraan kulttuurin viehätystä. Kymmenen päivän Japanin matkalla silmät söivät enemmän kuin vatsa veti. Tarkoitus oli syödä paljon muutakin kuin sushia, mutta Kaiten-zushien runsaat valikoimat, helppous ja edullisuus veivät kielen mennessään.

Sykähdyttäviä ruokamuistoja on kertynyt vuosien varrelta niin tunnelmallisista ranskalaisibistroista, brasilialaisista aamiaispöydistä kuin puolalaisista ruokakaupoista. Parhaita kokemuksia ovat sellaiset, joihin liittyy jokin aidosti paikallinen erikoisuus, kuten vaikka aligot-perunamuusi Ranskan Montpellierissä. Ravintolassa tarjoilija kieputti runsaasti tomme-juustoa sisältävän, venyvän muusin lautaselle lähes metrin korkeudelta. Ruokailu oli ohjelmanumero, ei pelkkää vatsantäytettä.

Kaikki eivät moiselle ruoalla leikkimiselle välttämättä syty, mutta itse ainakin tutustun mielelläni paikallisiin tapoihin. Ruoan ja ruokailutilanteen eksoottisuus ja erilaisuus eivät toisaalta ole mikään itseisarvo, vaan pääosassa on aina hyvä ruoka.

Viime syksyisen Kefalonian matkani herkullisin mustekala-annos Tselenti's-ravintolassa, Fiscardossa.

Paikalliset ruokakulttuurit leviävät ympäri maailman

Yleistyneen matkailun ja muuttoliikkeiden myötä monet eksoottiset herkut ovat löytäneet tiensä suomalaisiin ruokakauppoihin ja -pöytiin sekä ravintolatarjontaan. Oliiviöljy- ja viinietikkapullot ovat kuuluvat nykyään ruokapaikkojen kattaukseen kaikkialla. Reseptit ovat helposti kaikkien saatavilla netissä, mikä on tosin samalla aiheuttanut hienojen, pieteetillä tehtyjen keittokirjojen harmillisen inflaation. Itselläni on iso kokoelma keittokirjoja, joihin tulee enää aniharvoin tartuttua.

Kulinaarisia nojatuolimatkoja voi tehdä myös tv:tä katsellen. Ohjelmistossa pyörii jatkuvasti ainakin muutama ruokakulttuurin ja matkailun yhdistävä sarja. Kesäkuussa kuolleen Anthony Bourdainin ruokaseikkailut kiinnostivat monia sellaisiakin katsojia, jotka eivät itse keittiössä viihdy. Meille kauha kädessä syntyneille on lisäksi liuta muita tv-kokkeja, joista omia suosikkejani ovat vuosien varrella olleet renttukokki Keith Floyd, kosmopoliitti Yotam Ottolenghi sekä helposti samastuttava Rachel Khoo, vain muutamia mainitakseni.

Jamie Oliver lienee tunnetuin tv-kokki, eikä hänkään ole pysytellyt "oman" ruokakulttuurinsa rajoissa, päinvastoin. Hänen käsittelyssään intialaiset, meksikolaiset, kreikkalaiset ja monet muut perinneherkut ovat löytäneet helposti omassa kotikeittiöissä toteutettavan muodon. Oliveria syytettiin hiljattain jopa kulttuurisesta omimisesta hänen lanseerattuaan jamaikalaistyyppisen, jerk-maustetun riisin uutena tuotteena omassa mikroruokien sarjassaan.

Pidän keskustelua kulttuurisesta omimisesta tärkeänä. Mielestäni se tulee käydä avoimin mielin ja ajatuksella, lukitsematta etukäteen kantaa minkään yksittäistapauksen suhteen, suuntaan tai toiseen. Oma intuitioni sanoo, ettei ruokaohjeita pohjimmiltaan voi omistaa eikä siis myöskään varastaa, mutta luen mielelläni aihetta käsitteleviä, asiantuntevia kirjoituksia, kuten vaikka historijoitsija Sarah Bondin Forbes-lehteen kirjoittama Who Owns A Recipe? Race, Food And The Debate Over Cultural Appropriation.

Kefalonian mustekala-aterioita: itse valmistamani iltapala hotellin parvekkeella, sekä kolme ravintola-annosta Lourdatassa, Samissa ja Argostolissa.

Lonkeroiden perässä

Jätin parhaat palat viimeiseksi: mitkä ovat tällä hetkellä minulle mieluisimpia ulkomaan herkkuja – niitä, joita Suomessa harvemmin saa?

Vastaus on viime syyskuisen Kreikan matkan perusteella selvä: mustekala monissa eri muodoissaan. Tursaat, kalmarit tai seepiat, grillattuna, nopeasti keitettynä tai säilykkeenä – kaikki maistuu minulle, kunhan alkuperäisellä otuksella on kahdeksan tai kymmenen lonkeroa. Tai no, jätetään ne friteeratut mustekalarenkaat tältä listalta pois, mustekaloista saa niin paljon kaikkea parempaa.

Kefaloniassa söin monta erinomaista mustekala-ateriaa, parhaan niistä Tselenti's-nimisessä ravintolassa Fiscardon kylässä.

Tätä blogikirjoitusta suunnitellessani otin selvää mustekalan saatavuudesta Suomessa, tarkemmin sanoen kotikaupungissani Turussa. Olen aikaisemmin ostanut mustekalaa säilykkeenä, proosallisesti Valintatalon hyllystä. Tomaattikastikkeessa uivat, kypsät palat ovat omiaan espanjalaistyyppisiin ruokiin. Oikeaoppisen pulpo a la Gallegan ohjeen voi katsoa tv-sarjan Syötävän hyvä Espanja neljännestä jaksosta Galician jokisuistot.

Tällä kerralla tarkistin vinkkien perusteella neljä potentiaalista ostopaikkaa: Citymarket, Turun kauppahalli sekä kaksi etnistä ruokakauppaa. Jiahe Asian Marketin Turun myymälä oli näistä kaikin puolin paras ja suositeltavin. Pakasteena myytävien mustekalatuotteiden valikoima oli laaja, parasta ennen -päiväykset ja hinnat olivat kohdallaan.

Valmistin pienistä mustekaloista salaatin, jonka valitettavasti onnistuin pilaamaan käyttämällä vanhentunutta seesaminsiemenöljyä. On kuitenkin hyvä tietää, ettei edes mustekalaruokien vuoksi tarvitse enää lähteä niin sanotusti merta edemmäs kalaan. Kali oreksi!